Maailmassa, jossa algoritmit pystyvät luomaan tuhansia projekteja sekunneissa, Daniel Roseberry päätti vastata kaikkein näyttävimmällä mahdollisella tavalla. Ei esittelemällä uutta teknologiaa, vaan ihmismielikuvituksen voimalla. Schiaparellin haute couture -mallisto syksy/talvi 2026/2027, nimeltään ”The Abyss”, joka avasi Pariisin Haute Couture -viikon, ei ollut pelkkä muotinäytös. Se oli manifesti. Kysymys luovuuden tulevaisuudesta. Ja muistutus siitä, että couture on yhä viimeinen linnake asioille, joita ei voi ohjelmoida.
Couture vastauksena tekoälyn aikakauteen
Roseberry ei peitellyt inspiraatiotaan nykyajasta. Hän myönsi itse, että kohtaa yhä useammin nuorten suunnittelijoiden portfolioita, joissa on vaikea erottaa lahjakkuutta tekoälyn mahdollisuuksista. Sen sijaan, että taistelisi teknologiaa vastaan, hän päätti todistaa, että on olemassa alue, johon tekoälyllä ei vieläkään ole pääsyä – tunteet, intuitio, sattuma ja ihmiskäsien taidokkuus.
Siksi catwalkilla nähtiin luomuksia, jotka näyttivät tulevaisuuden organismeilta. Lateksiset bleiserit, joissa oli ilmatäytteisiä lonkeroita, silikoniset korsettiliivit, jotka muistuttivat elävää kudosta, valossa sykkivät mekot sekä anatomiset yksityiskohdat antoivat vaikutelman, että ihmisen keho kävi läpi seuraavaa evoluution vaihetta. Kriitikot olivat yhtä mieltä siitä, ettei kokoelma yrittänyt olla kaunis perinteisessä mielessä. Sen tarkoituksena oli herättää levottomuutta, kiehtoa ja saada ajattelemaan.
Kultaisista keuhkoista silikonisiin kiduksiin
Daniel Roseberry on jo usean kauden ajan johdonmukaisesti rakentanut omaa Schiaparellin kieltään. Vain muutama vuosi sitten maailma ihasteli monumentaalisia kultaisia kaulakoruja, surrealistisia koruja ja tunnusomaisia anatomisia yksityiskohtia. Sen jälkeen tulivat kokoelmat, joita inspiroivat tähtitiede, mytologia ja veistos, ja jotka tekivät muotitalosta punaisen maton suosikin.
Syksy/talvi 2025/2026 monet kriitikot pitivät käännekohtana – kokoelmana, jossa Roseberry yhdisti täydellisesti klassisen räätälöinnin optiseen illuusioon ja surrealistisiin viittauksiin. Itse suunnittelija myönsi myöhemmin, että hänestä tuntui löytäneensä täydellisen reseptin Schiaparellille. Paradoksaalista kyllä, juuri siksi hän päätti hylätä sen kokonaan.
Uusi mallisto ei jatka edellisen linjoilla. Se tekee äkillisen suunnanmuutoksen. Elegantin surrealistisuuden sijaan se tarjoaa biologisia mutaatioita, keinotekoista ihoa, silikonia, kalan suomuja, simpukoita ja materiaaleja, jotka tuovat mieleen ennemmin laboratorion kuin ateljeen Place Vendômella.
Taiteellisin muotitalo? Yhä useampi asia viittaa siihen
Siitä lähtien kun Daniel Roseberry aloitti luovana johtajana vuonna 2019, hän ei ole yrittänyt kopioida Elsa Schiaparellia. Hän jatkaa hänen ajattelutapaansa.
Muotitalon perustaja teki yhteistyötä Salvador Dalín, Jean Cocteaun ja Leonor Finin kanssa. Hän loi mekkoja, joissa oli hummereita, hattuja, jotka muistuttivat kenkiä, sekä surrealismista inspiroituneita mallistoja kauan ennen kuin muoti alkoi kohdella catwalkia taidegalleriana. Nykyinen Schiaparelli pysyy uskollisena tälle filosofialle – muodin ei ole tarkoitus olla pelkkä luksustuote, vaan taiteellinen kommentti todellisuuteen. Tässä mielessä tämän vuoden näytös oli poikkeuksellisen uskollinen brändin DNA:lle. Nostalgian sijaan esiin nousi kysymys ihmisyydestä algoritmien aikakaudella.
Ei muotia vain käytettäväksi. Muotia, joka jää mieleen
Toisin kuin monet muotitalot, jotka yhä useammin suunnittelevat sosiaalista mediaa ja punaista mattoa silmällä pitäen, Schiaparelli suhtautuu coutureen yhä edelleen ideoiden laboratoriona. Suurin osa esitetyistä silueteista ei koskaan päädy myyntiin sellaisenaan. Ne toimivat lähtökohtana yksilöllisille tilauksille ja osoituksena ateljeen mahdollisuuksista.
Juuri siksi jokainen Schiaparellin kausi herättää keskustelua, joka ulottuu paljon muotia pidemmälle. Puhutaan kuvanveistosta, biologiasta, anatomiasta, tekoälystä, psykologiasta ja nykyajan kuvakulttuurista. Harva brändi osaa nykyään yhtä tehokkaasti muuttaa muotinäytöksen älylliseksi tapahtumaksi.
Koko couture-viikon aikana Schiaparelli osoitti jälleen suunnan
Vaikka Pariisin Haute Couture -viikolla ihastuttivat myös Pierpaolo Picciolin debyytti Balenciagalle, Diorin romanttiset ehdotukset sekä Iris van Herpenin kokeilut moderneilla materiaaleilla, juuri Schiaparelli avasi jälleen keskustelun nykycouturen rajoista. Kriitikot huomauttivat, että koko kausi keskittyi käsityötaitoon, innovatiivisiin materiaaleihin ja ihmiskehon uudelleenmäärittelyyn, mutta juuri Roseberry onnistui yhdistämään nämä kaikki teemat yhtenäiseksi tarinaksi.
Muoti, joka ei hae hyväksyntää
Ehkä Schiaparellin suurin vahvuus on nykyään rohkeus. Aikana, jolloin luksus alistuu yhä useammin myynnille ja viraalitrendeille, tämä muotitalo uskaltaa yhä kokeilla uutta. Se ei yritä miellyttää kaikkia. Se ei suunnittele algoritmeille.
Ja juuri siksi se pysyy yhtenä nykymaailman kiehtovimmista, taiteellisimmista ja arvaamattomimmista muotitaloista. Elsa Schiaparelli uskoi, että muodin tulisi yllättää enemmän kuin todellisuus. Daniel Roseberry osoittaa, että lähes sata vuotta myöhemmin tämä ajatus on ajankohtaisempi kuin koskaan.
